25.4.2007

MILLENNIUM-TEKNOLOGIAPALKINNON NIMEÄMISKIERROS VUODELLE 2008 KÄYNNISTYY

Ehdokkaiden nimeäminen Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi alkaa. Maailman suurin teknologiapalkinto myönnetään ihmisten elämänlaatua parantavasta ja kestävää kehitystä edistävästä teknologisesta keksinnöstä. Alkavalla palkintokierroksella halutaan nostaa esiin useampia elinolosuhteita parantavia korkean teknologian innovaatioita. Uudistetussa valintamenettelyssä julkistetaan voittajaehdokasfinalistit, joista yksi lopulta valitaan voittajaksi.

Millennium-palkintoehdokkaita haetaan kaikilta teknologian alueilta, kaikkialta maailmasta. Aikaa ehdokkaiden nimeämiseen on 1.10.2007 saakka. Muutoksena aikaisempiin vuosiin uudella palkintokierroksella julkistetaan finalistilista vuoden 2008 huhtikuussa. Voittaja julkistetaan ja palkitaan Helsingissä 11.6.2008 järjestettävässä juhlatilaisuudessa, jossa myös muut finalistit palkitaan.

Ehdokkaita Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi voivat nimetä teknillistieteelliset akatemiat, yliopistot, tutkimuslaitokset ja korkean teknologian yritykset ja järjestöt. Nimetty ehdokas voi olla joko tutkimus- ja kehitystyöryhmä tai yksityinen henkilö. Tarkat ohjeet nimeämiselle löytyvät säätiön internet-sivuilta osoitteesta www.millenniumprize.fi. Ni-meämisohjeiden mukaan laadittujen dokumenttien tulee saapua postitse Millennium-palkintosäätiöön viimeistään lokakuun 1. päivään 2007 mennessä.

Palkinnonsaajasta ja finalisteista päättää Millennium-palkintosäätiön hallitus kansainvälisen palkintolautakunnan suosituksen perusteella. Kahdeksanjäsenisen palkintolautakunnan puheenjohtajana toimii Helsingin yliopiston vararehtori professori Marja Makarow. Muita jäseniä ovat professori Jean-Claude Charpentier (Ranska), professori Bengt Nordén (Ruotsi), professori Henry T. Yang (USA), professori V.S. Ramamurthy (Intia) sekä Suomesta professori Mikko Hupa, professori Risto Nieminen sekä tohtori Bob Iannucci.

Millennium-teknologiapalkinto, joka on teknologia-alan merkittävimpiä maailmassa, jaetaan joka toinen vuosi. Ensimmäinen palkinto myönnettiin kesäkuussa 2004 World Wide Webin keksijälle Tim Berners-Leelle. Vuoden 2006 palkinto myönnettiin professori Shuji Nakamuralle, joka kehitti uuden energiatehokkaan valolähteen.

Palkinnon tavoitteena on ohjata teknologian kehitystä inhimilliseen suuntaan palkitsemalla elinolosuhteita parantavaa ja kestävään kehitykseen tähtäävää tutkimus- ja kehitystyötä ja innovaatioita. Suomalaiset järjestöt, teollisuus ja Suomen valtio perustivat ja rahoittavat palkintoa. Sitä hallinnoi Helsingissä toimiva riippumaton Millennium-palkintosäätiö.


Jaa |