27.9.2007

LED-VALAISTUS TIPUTTAA KOTIEN SÄHKÖLASKUA

Millennium-palkitun professori Shuji Nakamuran kehittämän teknologian sovellukset ovat jo kaikkien nähtävillä. Nykyisin ledit loistavat taskulampuissa ja liikennevaloissa. Tulevaisuudessa energiapihi teknologia alentaa myös kotien sähkölaskua.

Nakamuran kehittämä valkoinen LED-valo on mahdollistanut uuden teknologian hyödyntämisen valaistuksessa.

- Käyttämällä led-valoja perinteisten hehkulamppujen sijasta valaistuksen energiankulutus pienenee jopa kymmenesosaan, professori Shuji Nakamura muistutti energiayhtiö Fortumin järjestämässä luentotilaisuudessa. Energian hinnan kallistuessa säästö on suuri, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa lähes kolmannes tuotetusta sähköstä käytetään valaistukseen.

Vuoden 2006 Millennium-teknologiapalkinnon saaja Shuji Nakamura kiertää viikon aikana ympäri Suomea luennoimassa palkitun galliumnitridi-puolijohteensa sovelluksista suomalaisille tutkijoille ja tuotekehittäjille. Tällä hetkellä ledien yleistymistä valonlähteenä jarruttaa enää korkea hankintahinta.

- Kuluttaja valitsee mieluummin edelleen dollarin hintaisen hehkulampun kuin kymmenen dollarin hintaisen led-valaisimen, Nakamura havainnollisti kuulijoille.

Korkea hankintahinta kuitenkin säästyy nopeasti, sillä ledien energiankulutus on alhainen ja ne ovat erittäin pitkäikäisiä.

Rakkain valaistussovellus Nakamuralle on kuitenkin aurinkokennon, akun ja led-valaisimen yhdistelmä. Sillä on huimat käyttömahdollisuudet alueilla, joilla ei ole sähköä. Intiassa ja Afrikan maissa sillä voidaan korvata kallis kerosiinilamppu. Tämä mahdollistaa muun muassa sen, että lapsilla on mahdollisuus opiskella pimeänkin aikaan, professori kertoo.

Nakamura lahjoitti osan Millennium-palkinnostaan Light up the World -projektille, joka toimittaa led-valaisimia kehittyviin maihin.

Lisää uusia sovelluksia lähitulevaisuudessa

Valaistus on Nakamuran keksinnön mahdollistamista sovelluksista näkyvin, mutta ei suinkaan ainoa. Tällä hetkellä hän kehittää tutkijaryhmineen menetelmää vihreän laservalon tuottamiseksi. Jos tämä onnistuu, punaisen, sinisen ja vihreän laservalon avulla pystytään rakentamaan kännykkään vaikkapa erittäin laadukas dataprojektori tai nykyisiä televisiota kuvanlaadultaan huomattavasti parempi lasertelevisio.

Tokion yliopiston tutkijat taas tutkivat galliumnitridin käyttöä veden hajottamiseksi auringonvalon vaikutuksesta vedyksi ja hapeksi. Fotoelektrolyysiksi kutsuttu ilmiö on perustutkimusvaiheessa. Jos sen hyötysuhdetta saadaan nostettua, se saattaa olla lähtölaukaus tulevaisuuden fossiiliset polttoaineet korvaavalle vetytaloudelle.

Shuji Nakamura ei uskalla edes arvioida, moniko tutkija ja tuotekehittäjä ympäri maailmaa jalostaa hänen galliumnitridi-innovaatioita kaupallisiksi tuotteiksi. Esimerkiksi hänen entinen työnantajansa japanilainen Nichia on kasvanut pienestä kemian tekniikan raaka-ainetoimittajasta jättimäiseksi led-toimittajaksi, kiitos Nakamuran kehittämän valmistusmenetelmän.


Jaa |