9.6.2008

MILLENNIUM-PALKINTOFINALISTIT KOHTASIVAT TOISENSA

Millennium-teknologiapalkinnon kuusi finalistia kohtasivat toisensa ensi kertaa maanantai-aamuna Millennium Technology Weekin tiedotustilaisuudessa Helsingin kaupungintalolla. Maailman suurimmasta teknologiapalkinnosta kilpailee vuonna 2008 neljä innovaatiota jotka ovat muuttaneet maailmaa. Pääpalkinnon voittaja selviää ja kaikki finalistit palkitaan keskiviikkona 11.6. Finlandia-talossa järjestettävässä palkintoseremoniassa.

"Globaalien ongelmien edessä ihmiskunta tarvitsee teknisiä läpimurtoja. Millennium-teknologiapalkinto myönnetään tässä hengessä teknologisille innovaatioille, jotka ovat merkittävästi parantaneet ihmisten elämän laatua ja edistäneet kestävää kehitystä", totesi tiedotustilaisuuden avannut Stig Gustavson, palkinnon myöntävän Tekniikan akatemia -säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Vuoden 2008 palkintoehdokkaat ovat edistäneet miljardien ihmisen hyvinvointia.

Alec Jeffreysin kehittämä DNA-sormenjälkitekniikka on mullistanut rikosteknisen tutkimuksen ja menetelmät sukulaisuussuhteiden toteamiseksi. Innovaatio on edistänyt maailman oikeudenmukaisuutta. Sen avulla voidaan todeta rikosepäiltyjen syyllisyys tai syyttömyys, selvittää ihmisten sukulaisuussuhteet ja tunnistaa onnettomuuksien uhrit.

"Olen valtavan ylpeä tästä DNA-sormenjälkitekniikalle myönnetystä tunnustuksesta. Ylpeyden jakavat varmasti kanssani lukemattomat tieteentekijät, rikostutkijat, juristit ja muut joiden elämää tekniikka on helpottanut", Jeffreys totesi.

Robert Langer on kehittänyt polymeerimateriaaleja ja teknologioita, joilla lääkkeitä voi annostella tarkasti sairaaseen kudokseen ja säädellä lääkeaineiden vapautumista. Yli sata miljoonaa ihmistä saa vuosittain hoitoa hänen kehittämillään menetelmillä, ja hoidettavien määrä lisääntyy nopeasti. Langerin polymeerimateriaalien tutkimus on myös viitoittanut tietä uusien biomateriaalien kehitystyölle. Niiden avulla voidaan nykyisin kasvattaa muun muassa keihoihoa, tulevaisuudessa ehkä kokonaisia elimiä.

"Nimeämiseni Millennium-palkinnon finaaliin riemastuttava uutinen. On suuri kunnia olla tässä joukossa. Kaikki finalistit ovat tehneet tärkeitä keksintöjä ihmiskunnan hyväksi."

Andrew Viterbin innovaatiota, Viterbi-algoritmia, käytetään langattomien digitaalisten viestintävälineiden virheenkorjausmenetelmänä. Viterbi-dekooderi on tärkeä komponentti käytännössä maailman kaikissa matkapuhelimissa. Sen avulla puhelinverkon tehokkuus paranee ja puhelinliikenteen kustannukset alenevat.

"On suuri kunnia olla ehdolla, erityisesti kun palkinto jaetaan Suomessa, joka tunnetaan langattoman viestintäteknologian kehittäjänä ja maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan kotimaana", hän totesi.

Neljäs finalisti-innovaatio on Emmanuel Desurviren, Randy Gilesin ja David Paynen kehittämä valokaapeliverkon optinen vahvistin (EDFA, erbium-doped fiber amplifier), joka on moninkertaistanut globaalin tietoverkon välityskyvyn. Lähes jokainen soitettu puhelu, lähetetty sähköposti ja ladattu tiedosto kulkee optisen vahvistimen läpi matkallaan vastaanottajalle. Optisten vahvistimien avulla tietoliikennettä välittävät valokaapelit voivat olla rajattoman pitkiä ja optinen tietoverkko on voitu rakentaa maailman kaikille kolkille.

"Kaikki ehdolla olevat innovaatiot ovat merkittäviä ja ne ovat jättäneet jälkensä ihmiskunnan saavutusten luetteloon", Randy Giles totesi.

"Tämä on kunnianosoitus, ei ainoastaan minulle ja kollegoilleni, vaan koko fotoniikan alalle", David Payne kertoi.

Vuoden 2008 Millennium-teknologiapalkinnon kokonaissumma on 1,15 miljoonaa euroa. Voittajan osuus palkintosummasta on 800 000 euroa, muut finalisti-innovaatiot palkitaan kukin 115 000 euron summalla. Pääpalkinnon voittaja selviää keskiviikkona 11.6. klo 14.45 alkavassa palkinnonjakotilaisuudessa Finlandia-talossa. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä YLE TV1:ssä tai web-lähetyksenä alkaen klo 15.35. Linkki web-lähetykseen löytyy www.millenniumprize.fi etusivulta.


Jaa |