APPLICATIONS

Yli miljoonan euron arvoinen palkinto jaetaan nyt neljännen kerran.
2.3.2009
VUODEN 2010 MILLENNIUM-TEKNOLOGIAPALKINNON SAAJAN ETSINTÄ KÄYNNISTYI
Tekniikan Akatemia -säätiö etsii ehdokkaita maailman suurimman teknologiapalkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään ihmisten elämänlaatua parantavalle tekniselle innovaatiolle. Ehdotuksia palkinnon saajaksi otetaan vastaan 1.10.2009 saakka.
Yli miljoonan euron arvoinen palkinto jaetaan nyt neljännen kerran. Suomalainen huomionosoitus tekniikan alan innovaattoreille myönnetään tutkimusryhmälle tai 1-3 henkilölle, joiden työllä on ollut ratkaiseva merkitys uuden innovaation synnylle.
"Ilmastonmuutos ja puhtaan veden riittävyys ovat esimerkkejä ihmiskuntaa uhkaavista ongelmista, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia teknisiä innovaatioita. Palkintolautakunnan tärkein arviointikriteeri on innovaation suotuisa vaikutus ihmisten elämään ja kestävään kehitykseen", säätiön yliasiamies Ainomaija Haarla toteaa.
Ehdotuksia palkinnon saajaksi voivat tehdä tieteelliset seurat, yliopistot ja tutkimuslaitokset, yritykset ja yhdistykset. Itseään ei voi ehdottaa palkinnon saajaksi.
Ehdotukset käsittelee eri teknologia-alojen asiantuntijoista koostuva kansainvälinen palkintolautakunta. Valintaprosessin loppusuoralle valitut innovaatiot julkistetaan keväällä 2010. Lopullisen päätöksen voittajasta tekee säätiön hallitus palkintolautakunnan esityksen pohjalta. Finalistit ja lopullinen voittaja palkitaan kesäkuussa 2010 Helsingissä. Voittajat palkitsee Millennium-teknologiapalkinnon suojelija, tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Ensimmäisen, vuonna 2004 jaetun palkinnon sai www:n kehittäjä Tim Berners-Lee. Vuonna 2006 palkinnon sai valkoisen led-valon keksijä Shuji Nakamura, ja vuonna 2008 palkittiin Robert Langer kehittämistään biomateriaaleista lääkkeiden annostelemiseksi ja uusien kudosten kasvattamiseksi.














