APPLICATIONS

#

Kiinnostus Millennium-teknologiapalkintoa kohtaan on pysynyt korkealla.

8.10.2009

55 HENKILÖÄ EHDOLLA VUODEN 2010 MILLENNIUM-TEKNOLOGIAPALKINNON SAAJAKSI

Maailman suurimman teknologiapalkinnon saajaksi on nimetty 55 henkilöä yhteensä 39 innovaatiosta. Saapuneet nimeämiset kattavat teknologiakentän laajalti.

Tekniikan Akatemia myöntää joka toinen vuosi yli miljoonan euron arvoisen palkinnon ihmisten elämänlaatua parantavalle tekniselle innovaatiolle. Jatkoon valitaan 3 - 4 innovaatiota, jotka julkistetaan huhtikuussa. Voittajan ja finalistit palkitsee ensi kesäkuussa Millennium-teknologiapalkinnon suojelija, tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Nimeämiskausi päättyi 1. lokakuuta 2009. Eniten ehdotuksia tuli USA:sta (6), Saksasta (4), Englannista (4) ja Australiasta (4). Suomesta ei tällä kertaa tullut yhtään ehdotusta.

"Kiinnostus Millennium-teknologiapalkintoa kohtaan on pysynyt korkealla. Olemme saaneet hakemuksia aiempia kierroksia laajemmalta maantieteelliseltä alueelta sekä laajemmalta teknologiakentältä. Palkintolautakunnan tärkein arviointikriteeri on innovaation suotuisa vaikutus maapallolla mahdollisimman monen ihmisten elämään ja kestävään kehitykseen", Akatemian toimitusjohtaja Ainomaija Haarla toteaa.

Ensimmäisen palkinnon sai vuonna 2004 www:n kehittäjä Tim Berners-Lee. Vuonna 2006 palkinnon sai valkoisen led-valon keksijä Shuji Nakamura, ja vuonna 2008 palkittiin Robert Langer kehittämistään biomateriaaleista lääkkeiden annostelemiseksi ja uusien kudosten kasvattamiseksi.