28.5.2010
MILLENNIUM-TEKNOLOGIAPALKINTO 2010 - NIMEÄMISKIERROKSESTA PALKINTOSEREMONIAAN
Kolme eurooppalaista tiedemiestä on ehdolla vuoden 2010 Millennium-teknologiapalkinnon päävoittajaksi. Pääpalkinnon voittaja julkistetaan palkintojenjakotilaisuudessa Helsingissä 9. kesäkuuta 2010.
Millennium-teknologiapalkinto on Suomen kunnianosoitus elämänlaatua parantaville innovaatioille. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi teknologiselle innovaatiolle, joka parantaa merkittävästi ihmisten elämänlaatua nyt ja tulevaisuudessa. Se on maailman suurin teknologiapalkinto, jonka myöntää Tekniikan Akatemia (TAF), riippumaton säätiö, jonka ovat perustaneet yhteistyössä suomalaiset teollisuusyritykset ja Suomen valtio.
Tänä vuonna palkinto jaetaan neljännen kerran. Ensimmäisen Millennium-teknologiapalkinnon voitti vuonna 2004 Sir Tim Berners-Lee, World Wide Webin kehittäjä. Vuoden 2006 voittaja oli Shuji Nakamura, joka on kehittänyt sinisen, vihreän ja valkoisen LEDin. Vuonna 2008 Robert Langer voitti pääpalkinnon innovatiivisista biomateriaaleistaan, joita voidaan käyttää lääkeaineiden kohdennetussa annostelussa sekä keinokudosten tuottamisessa.
Vuonna 2010 Millennium-palkintojen yhteisarvo on 1,1 miljoonaa euroa, mistä 1 M€ tulee Suomen valtiolta, 100 000 € Tekniikan Akatemialta. Päävoittajan osuus on 800 000 euroa, muut voittajat palkitaan kukin 150 000 euron summalla.
Tekniikan Akatemian ovat perustaneet vuonna 2003 Keksintösäätiö, Svenska tekniska vetenskapsakademien in Finland STV, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK, Tekniikan edistämissäätiö TES, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto, Teknillisten Tieteiden Akatemia TTA sekä Walter Ahlströmin Säätiö.
Nimeämiskierros ja valintaprosessi
Tekniikan Akatemia aloitti vuoden 2010 voittajakandidaattien etsinnän 1. maaliskuuta 2009. Nimeämisiä voivat tehdä tiedeyhteisöt, yliopistot, tutkimuslaitokset, yritykset ja yhdistykset. Itseään ei voi asettaa ehdolle.
Nimeämiskierroksen loppuun eli 1. lokakuuta 2009 mennessä ehdotettiin vuoden 2010 Millennium-palkinnon voittajiksi yhteensä 55 henkilöä ja 39 innovaatiota. Eri teknologia-alat olivat laajasti edustettuina ehdotusten joukossa. Eniten nimeämisiä tuli Yhdysvalloista (6), Saksasta (4), Iso-Britanniasta (4) ja Australiasta (4).
“Kiinnostus palkintoa kohtaan on pysynyt korkealla. Olemme saaneet hakemuksia aiempia kierroksia suuremmalta maantieteelliseltä alueelta sekä laajemmalta teknologiakentältä”, Tekniikan Akatemian toimitusjohtaja Ainomaija Haarla toteaa.
Nimeämiset käsitteli itsenäisesti toimiva Kansainvälinen palkintolautakunta, joka koostuu eri teknologia-alojen asiantuntijoista. Voittajan ja muut palkittavat päättää Tekniikan Akatemian hallitus palkintolautakunnan suositusten perusteella.
Palkintolautakunnan puheenjohtajana on ensimmäinen Aalto-professori Risto Nieminen, joka toimii Aalto-yliopistossa fysiikan professorina ja COMP-huippuyksikön johtajana. Muut lautakunnan jäsenet ovat:
- Turun yliopiston kasvitieteen professori ja akatemiaprofessori Eva-Mari Aro
- Professori Mikko Hupa, Åbo Akademin prosessikemian tutkimuskeskuksen johtaja
- Fysiikan professori Bengt Kasemo Chalmersin teknillisestä korkeakoulusta Göteborgista
- Tietotekniikan professori Martti Mäntylä Aalto-yliopistosta
- Japanissa sijaitsevan YK-yliopiston rehtori Konrad Osterwalder
- Intialainen ydinvoimatieteen professori V.S. Ramamurthy
- Kalifornian yliopiston kansleri Henry T. Yang
Jokaisen innovaation merkitystä arvioidaan Tekniikan Akatemian määrittelemien kriteerien avulla. Peruskriteerit ovat: 1) innovaation kehittäjän tunnistaminen, 2) innovaation vaikutus ihmisten elämänlaatuun ja kestävään kehitykseen nyt ja 3) tulevaisuudessa sekä 4) sen seurauksena syntyneen teknologisen muutoksen merkitys.
“Palkintolautakunnan tärkein arviointikriteeri on innovaation suotuisa vaikutus maapallolla mahdollisimman monen ihmisen elämään ja kestävään kehitykseen”, Ainomaija Haarla selventää.
Vuoden 2010 palkittavien julkistus
Vuoden 2010 Millennium-palkittavat julkistettiin Helsingissä keskiviikkona 14. huhtikuuta 2010. Palkittavat ovat (aakkosjärjestyksessä):
Professori, Sir Richard Friend, fysiikan Cavendish-professori, Cambrigden yliopisto, Iso-Britannia
Professori Friendin polymeerieletroniikan tutkimustyö on mullistanut koko optoelektroniikan alan. Hänen tutkimuksensa on edistänyt energiatehokkaiden näyttöjen, aurinkopaneelien, valaisimien ja mittalaitteiden kehitystä. Friendin kehittämien orgaanisen LEDin1 ja muiden orgaanisten puolijohdemateriaalien sekä näiden liuospohjaisen valmistusmenetelmän avulla voidaan kehittää uudenlaisia tuotteita, kuten sähköinen paperi, halpa orgaaninen aurinkokennomateriaali ja valaiseva tapetti.
1 Light emitting diode
Professori Stephen Furber, tietotekniikan professori, Manchesterin yliopisto, Iso-Britannia
Professori Furber on 32-bittiseen RISC-tekniikkaan2 perustuvan ARM-mikroprosessorin3 pääsuunnittelija. ARM-prosessoria käytetään 98 prosentissa maailman matkapuhelimista ja useimmissa elektronisissa laitteissa. 25 vuotta sitten kehitetty nopea ja energiatehokas prosessori mullisti elektroniikkalaitteiden kehityksen. ARM-prosessoreita on valmistettu yli 18 miljardia kappaletta. Prosessoria käytetään matkapuhelimissa, digitaalikameroissa, MP3-soittimissa, langattomissa verkkolaitteissa, autoissa ja terveydenhuollon sovelluksissa. Keksinnöstä hyötyvät sadat miljoonat laitteiden käyttäjät.
2 Reduced Instruction Set Computer
3 Acorn RISC Machine, myöhemmin Advanced RISC Machine
Professori Michael Grätzel, kemiantekniikan professori, Ecole polytechnique Fédérale de Lausanne (EPFL), Sveitsi
Professori Grätzel tunnetaan kolmannen sukupolven väriherkistettyjen aurinkokennojen, ns. Grätzel-kennojen kehittäjänä. Valmistuskustannuksiltaan edullisesta aurinkokennomateriaalista odotetaan uutta, kohtuuhintaista uusiutuvan energian lähdettä. Grätzelin kehittämän teknologian avulla voidaan valmistaa esimerkiksi halpoja liikuteltavia aurinkokennoja ja sähköä tuottavia ikkunoita. Niiden toimintaperiaate soveltuu myös vedyn tuotantoon ja akkujen valmistukseen. Nämä kaikki ovat tärkeitä osia tulevaisuuden energiajärjestelmissä.
”Kaikki kolme palkittavaa edustavat erinomaisesti Millennium-teknologiapalkinnon arvoja ja tehtävää. Jokaisella näistä uraauurtavista innovaatioista on huomattava myönteinen vaikutus miljoonien ihmisten elämään”, toteaa Tekniikan Akatemian hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Stig Gustavson.
Katso video julkistustilaisuudesta: http://www.youtube.com/watch?v=97tuC8zBj8w
Millennium-teknologiaviikko 2010 ja palkintojenjakotilaisuus
Yksi Millennium-palkinnon tehtävistä on tuoda teknologiaa lähemmäs ihmisiä ja viestiä teknologisten innovaatioiden merkityksestä etsittäessä ratkaisuja globaaleihin haasteisiin.
”Millennium-teknologiaviikko järjestetään mission edistämisen hengessä Millennium-palkintovuosina Helsingissä. Juhlaviikon aikana kaikki Millennium-palkittavat, heidän tutkimuksensa ja innovaationsa esitellään kansainväliselle medialle ja suurelle yleisölle”, Ainomaija Haarla kertoo.
800 000 euron arvoisen pääpalkinnon voittaja julkistetaan juhlallisessa palkintojenjakotilaisuudessa Suomen Kansallisoopperassa keskiviikkona 9. kesäkuuta 2010. Millennium-palkinnon jakaa sen suojelija, tasavallan presidentti Tarja Halonen. Kaikille kolmelle vuoden 2010 Millennium-palkittavalle ojennetaan seremoniassa tunnustukset.
Millennium-viikon ohjelma löytyy kalenterista.
















